Ossi (s. 1979) on helsinkiläinen kuvittaja ja kuvataiteilija. Hän valmistui Lahden muotoiluinstituutista vuonna 2005. Nyt Ossi opiskelee graafista suunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa.
Hän on yksi Suomen suurimman graafisen suunnittelun nettiyhteisön, Pingstaten administraattoreista.
Kuvitustyönsä lisäksi Ossi on kiinnostunut populaarikulttuurista: elokuvista, kirjoista, rokista, romantiikan ajan suurista maalareista, hahmokuvituksesta ja -suunnittelusta sekä voodoo-kissapatsaista.
Ossi palkittiin Lahden muotoiluinstituuttiin tekemästään lopputyöstä Nuoret luovat -palkinnolla. Hänet valittiin myös Kuukauden nuoreksi suunnittelijaksi Design Forumissa vuonna 2008.