JENNI TUOMINEN

Kuvittaja ja taiteilija. Syntynyt vuonna 1976, asuu ja työskentelee Porvoossa. Jenni valmistui metallisepäksi vuonna 1996 ja taiteilijaksi 2001. Tällä hetkellä hän opiskelee graafista suunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa. Vuodesta 1999 Jenni on järjestänyt omia näyttelyitä, 2001 hän aloitti työskentelemään freelance-graafikkona ja -kuvittajana. Hän on osallistunut kansainvälisiin kilpailuihin ja näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Jenni tekee mielellään erilaisia taide- ja design-projekteja. Hänen erityistaitonsa ja kiinnostuksen kohteensa ovat hassut piirrokset, nyrkkeily ja silkkipainanta. Asiakkaisiin kuuluvat: Marimekko, Helsingin Sanomat, Image, Viini, Ylioppilaslehti, Tulva, Papmagazine jne.

<< EDELLINEN SEURAAVA >>