TERHI EKEBOM

Taiteilija, graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Syntynyt vuonna 1971, asuu ja työskentelee Helsingissä.
Terhi valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2000 ja Evtekistä vuonna 2002, opiskeltuaan kuvataiteita ja graafista suunnittelua. Vuodesta 1999 Terhi on pitänyt taidenäyttelyitä sekä tehnyt kuvituksia ja sarjakuvia eri lehtiin Suomessa ja ulkomailla. Terhi työskentelee usealla eri tekniikalla, työstä riippuen. Uusimmassa graafisessa romaanissaan ”Honeymoon Island” hän kehitteli uutta raapekartonkitekniikkaa mustetta ja pastelliliituja käyttäen. Terhi tekee mielellään myös seinämaalauksia ja hoitaa rakkaudella pientä puutarhaansa. Asiakkaisiin kuuluvat: Otava, Edita, Avain, Atena, Sek&Grey.

SEURAAVA >>